Käyntiosoite Kaskenkatu 15 B
20700 TURKU
Puhelin (02) 235 4313
Faksi (02) 253 6031
Internet http://www.dbtl.fi
Sähköposti
Y-tunnus 1966705-9

Toimiala

Festivaaleja, nähtävyys

Kuvaus

Suomen vanhin kaupunkifestivaali DBTL perustettiin vuonna 1988. Ohjaaja Jim Jarmuschin Down by Law -elokuvan nimeä mukaileva festari levittäytyy Aurajoen rannoille, ravintoloihin ja klubeille heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Lisätietoa Alun perin vaihtoehtoisesta festivaalista on paisunut Suomen kolmanneksi suurin kesätapahtuma. Kattaukseen kuuluu kotimaisen rock- ja popmusiikin ohella sirkusta, runoutta, dj-kulttuuria, katutaidetta, teatteria, trubaduureja ja kuvataidetta.

Nykyään tapahtumaa järjestää Turun kesäjuhlat Ay, jolle DBTL:n nimen omistava Turun kaupunki on myöntänyt järjestämisoikeudet toistaiseksi.

Noin sadan esiintyjäryhmän vetotovoimalla festivaali houkuttelee satatuhatta juhlijaa Turkuun. DBTL:n maksullisten tilaisuuksien kävijöistä 25 prosenttia tulee Turun talousalueen ulkopuolelta. Turun esimerkin innoittamana on syntynyt lukuisia vastaavantyyppisiä tuotantoja, esimerkiksi Urban Festival (Helsinki), Tammerfest (Tampere) ja Down By The Kemijoki (Rovaniemi).

Yritysrekisteri

Y-tunnus 1966705-9
Nimi rekisterissä Turun Kesäjuhlat
Perustettu 2005 (toiminut 6 vuotta)
Ennakkoperintä­rekisterissä Kyllä (24.4.2006 alkaen)
TOL2008-luokitus 90020 Esittäviä taiteita palveleva toiminta
Oikeudellinen muoto Muu oikeudellinen muoto
Liikevaihtoluokka 400 000 - 999 999 euroa

Lähde: Suomen Asiakastieto Oy